Historia

Tekstit: Antti Urrila ja Jarkko Järvinen
julkaistu Motoristi-lehdessä

Alku

MP69:n ja moottoripyöräilijöiden koulutustoiminnan voidaan katsoa alkaneen vuonna 1977 jolloin Liikenneturva ja Suomen Moottoriliitto järjesti Ennakoivan Ajon Kurssin Räyskälässä. Tällä kurssilla osallistujina olivat mm Rainer Westerlund ja Antti Urrila.

Tällä viikonloppukurssilla kouluttajina oli tuttuja nimiä kuten Matti Koivurova, Jyri Tengman, Risto Hanninen sekä Matti Viro. Teoriaopetuksen runkona toimi juuri valmistumassa oleva EAK-kouluttajakansio. Ajoharjoitteet tuntuivat opettavilta ja tarpeeksi haastavilta. Viikonlopusta jäi hyvät muistot, kertoo kurssille osallistunut Antti Urrila.

Oli saatettu alulle jotain uutta luomalla järjestelmä moottoripyöräilijöiden koulutustoiminnan aloittamiseksi. Tästä saatiin oiva työkalu myös suomalaisen moottoripyöräilyn imagon nostamiseen ja oikeuksien parantamiseen liikenteessä.

Seuraavan vuoden keväällä ja kesällä järjestettiin Hämeen Moottorikerhon nimissä muutama EAK-kurssi Tampereella. Heti alusta asti törmättiin ongelmaan miten saada kursseille osallistujia. Yleinen mielipide motoristien joukossa oli ja on osin vieläkin, että kurssit ovat aloittelijoille ja kevytmoottoripyöräilijöille.

Näille Tampereella järjestetyille kursseille osallistui myös MP69:n jäseniä kuten Kari Hanski, Lauri Hirko, Matti Lehto ja Esa Myyryläinen. Kouluttajina toimivat Hannu Halme, Pekka ”Piepe” Jokinen, Harri Laesvirta, Jukka Lahikainen, Vesa Rantanen, Seppo Saarimäki, Markku Toivonen, Antti Urrila, Olli Veneskoski ja Rainer Westerlud. Näistä kouluttajista suuri osa oli myös MP69:n jäseniä ja näin ollen voidaan todeta, että MP69 on osallistunut mp-jatkokoulutukseen jo sen ensimetreistä alkaen neljällä vuosikymmenellä.

Vuonna 1979 järjestettiin muutama kurssi Tampereella ja hyvän maineen saattelemana saimme kutsun järjestää kurssitusta myös Vammalassa ja Valkeakoskella. Valkeakoskella kurssille osallistui myös Hannu Kallio, joka muutamaa vuotta myöhemmin saavutti neljä jääradan ja yhden road racingin Suomenmestaruutta. Hidasajon ohella Hannu oppi muutakin ja perilliset Mika ja Vesa näyttävät ajavan vieläkin lujempaa!

Kuusankoskella järjestettiin myös vuonna 1979 MP69:n toivoma EAK-kurssi, jonne Tampereelta oli lähdössä kaksi kouluttajaa. Liikenneturvan Tampereen aluetoimiston vetäjä Erkki Vuoristo kuitenkin soitti ja kertoi, että tamperelaisten kouluttajien lähettäminen Kuusankoskelle,yli piirirajojen, oli kuulemma täysin luvatonta! Laajojen keskustelujen jälkeen päädyttiin kuitenkin siihen, että kaksi kouluttajaa ajaa Kymenlaaksoon, Kuusankoskelle, jossa suuri osa kerhon aktiivijäsenistä tuolloin asusti.

 

Kevätpäivät 1979

Vuoden 1979 merkittävin EAK-tapahtuma oli kuitenkin Tampereella pidetyt 3. Motoristin Kevätpäivät ja jonka järjesti Hämeen Moottorikerho. Tapahtuman teemaksi valittiin juuri motoristien vapaaehtoinen EAK-koulutus. Koulutusnäytöksiä järjestettiin Keskustorilla ja samanaikaisesti Tammelan koululla järjestetyn Moottoripyöräily ennen ja nyt -näyttelyn yhteydessä.

äitienpäivänä 13. toukokuuta kokoontui Tampereelle yhteensä yli 1300 moottoripyörää ja motoristeja lähes 2000. Tavoite ylittää Helsingin ja Turun Kevätpäivien yhteiskävijämäärä onnistui hienosti. Tähän vaikutti oleellisesti aurinkoinen sää ja Tampereen keskeinen sijainti. Tapahtumasta ja EAK-koulutuksesta saatiin myös uutinen TV1:n iltauutisiin ja viikkoa myöhemmin myös kakkoskanava esitteli tapahtumaa, muisteli Antti Urrila.

Tapahtuman järjestelyt olivat mittavat ja Tampereen kaupunkikin oli niissä innokkaasti mukana, varsinkin kun tapahtuman suojelijaksi oli lupautunut Tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Lisää tunnustusta saatiin vuonna 1980, kun Hämeen Moottorikerho ja tamperelaisten EAK-työlle myönnettiin Hämeen läänin liikenneturvallisuuslautakunnan kunniakirja.

Oma koulutustoimintani loppui muutettuani toviksi pääkaupunkiseudulle vuoden -80 alussa, mutta ilolla olen seurannut Survival-koulutuksen ajanmukaistamista ja opetusmetodien kehittymistä. Vuonna 2001 osallistuin Motoristiakatemian tapahtuman yhteydessä järjestetylle pikakurssille Jurvassa, jossa itse olin oppilaana. Koulutus sujui esimerkillisesti ja tehokkaasti. Lisäksi harjoitteet antoivat miettimisen aihetta monelle keski-ikäiselle motoristille, miettii Urrila.

 

Kohti nykyaikaa

1980 luvun alusta alkaen pidettiin joka vuosi useita kursseja pitkin ja poikin eteläistä Suomea, missä vain aktiivisia ja innokkaita motoristeista saatiin kurssi täyteen.

Kirjokivellä lähellä Kouvolaa MP69:n järjesti muutamana vuotena EAK-kursseja joiden ajoharjoitukset ajettiin Kouvolan mikroautoradalla. Kun Kirjokivi jäi historiaan, jatkoi siitä eteenpäin Mänttä ja kauppaoppilaitos -80 -luvun lopulla. Ajoharjoitukset pidettiin Vilppulan TVH:n varikolla. Päivämäärä oli sopivasti Kaatuneiden muistopäivän viikonloppu, josta pikkuhiljaa muodostui Motoristi Survivalin perinteinen viikonloppu. Majoituspaikaksi saatiin halvalla käyttöön Kuoreveden vanha pappila, Särkilahti, rantasaunoineen.

Perempi harjoittelupaikka saatiin, kun Kuoreveden Hallissa alettiin järjestää Motoristi Survival -kursseja -90-luvun alussa. Saimme käyttöömme Ilmavoimien Teknisen Koulun nykyaikaiset tilat teoriaopetukseen ja Hallin lentokentän rullausteitä itse ajoharjoitteiden suorittamiseen.

Kurssien teoriaosuus perustui yhä pitkälti Liikenneturvan EAK-kansioon ja ajoharjoituksina klassiset hidasajo, pujottelu, kasi, jarrutus ja viimeisenä hätätilanneharjoitus jossa väisteltiin kouluttaja joko vasemmalta, oikealta tai jarrutettiin kouluttajan varpaille, riippuen siitä mihin suuntaan kouluttajan osoittama nuoli osoitti. Kukaan Suomessa ei vielä tiennyt tuohon aikaan, mitä tästä harjoituksesta tulevaisuudessa kehittyi…

Kurssien majoitus oli yhä Särkilahdessa, joka parhaina vuosina pullisteli ääriään myöten täynnä noin 100:n oppilaan, kouluttajan ja talkoolaisten majapaikkana. Rantasauna ja uimaranta saivat lievittää raskaan päivän jäljiltä motoristien kireitä lihaksia. Lisäksi omat mausteensa viikonlopulle antoi keväinen sää, joinakin vuosina paleltiin räntäsateessa ja toisina paistateltiin päivää lentokentällä kesäisen auringon alla.

Särkilahden ja Hallin lentokentän välinen n 15 km siirtymätaival heti aamupalan jälkeen karisti kummasti sitkeimmätkin unenrippeet silmänurkista, olihan melkein koko soratietä joka juuri tuohon aikaan oli mitä mielenkiintoisimmassa kunnossa kelirikon takia. Sai siinä kokeneempikin kuski ajaa kieli keskellä suuta, toiset taas ottivat ilon irti elämästä ja pitivät hauskaa pehmeää, lilluvaa ja mutkaista soratietä ahnaasti nautiskellen.

Sääli, että juuri nuo edestakaiset siirtymät, alkeelliset majoitusolosuhteet ja tiukka koulutusaikataulu pakotti MP69:n hakemaan nykyaikaisempaa koulutuspaikkaa. Mp69:n ja kouluttajien puolesta; suurkiitos vuosien erittäin hyvästä koulutusyhteistyöstä sotilaallisessa ympäristössä Hallin varuskunnan kantahenkilökunnalle.

 

Messuja ja sirkushuveja

Suurena apuna EAK- ja Motoristi Survival -koulutuksen mainostajana ja mielenkiinnon herättäjänä toimi varmaan ne lukemattomat ajo- ja koulutusnäytökset joita järjestettiin ympäri eteläistä Suomea messujen ja muiden suurtapahtumien yhteydessä. Mainittakoon vaikkapa Motoristin Kevätpäivät Hämeenlinnassa, Primavera- messut Tampereella, Maatalousmessut Kangasalla, sekä muita pienempiä ”kansankokouksia”.

Liikenneturvan kanssa yhteistyössä annettiin koulutusnäytöksiä kouluille ja oppilaitoksille mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Samoin ainakin usean Kontio-rallin ja Talvirallin ohjelmaan on kuulunut ajonäytös. Nauhoitettiinpa meistä oikein ohjelma TV2:n Liikennevarttiin. Ihme ja kumma muistaakseni yhdessäkään näytöksessä ei ole haavereita näytöksiin osallistujille sattunut, kertokoon se puolestaan vaikka kouluttajien ammattitaidosta ja -ylpeydestä.

 

Tuotekehitystä

Pimeinä talvi-iltoina istuttiin ahkerasti TTKK:n tiloissa Kortesuon Antin isännöimissä kouluttajapalavereissa pähkäilemässä tulevan kauden Motoristi Survival -kurssin kehittämistä ja ongelmakohtia. Pahoina kantoina kaskessa oli jatkuva aikapula ja epäilys koulutuksen soveltuvuudesta käytännön hätätilanteisiin ja ajamiseen…

Suurta apua ja suuntaviivoja uusista ajoharjoitteista saatiin Antin ulkomailta haalimista koulutusohjelmista ja tavasta ymmärtää moottoripyörää ja sen käyttäytymistä eri tilanteissa. Vuosi jos toinenkin puhuttiin talvet pitkät hyrrävoimista, katseen käytöstä ja ihmeellisestä vastaohjauksesta eli nopeasta tavasta väistää. Tieteellistä renkaan hyrrävoimien hyväksikäyttöä väistöliikkeen aikaansaamiseen demottiin ahkerasti pelkällä kädessä pidettävällä akseloidulla pyörivällä polkupyörän renkaalla, ensin pitkät talvet sisällä ja lopulta kevään kursseilla tuo samainen rengas kulki huvittavasti tarakalla kurssilaisten ihmeteltäväksi. Pakkohan moista ihmettä oli kaikkien kokeilla teoriatunneilla. Olihan aivan tavatonta, että työntämällä ohjaustangosta vasemmalle, pyörä kääntyi oikealle

Teoriaopetukseen tuotiin lisäksi uutuutena ajomekaniikka, pyörän käyttäytymistä jarrutuksissa ja kaarteissa. Lisäksi Kaivolan Risto yhdessä Antin kanssa loi moottoripyöräonnettomuuksien pohjalta tuplatiimin, jossa kurssilaiset suorittavat mp-onnettomuuksien pohjalta riskianalyysin, joka havainnollisesti opettaa motoristia löytämään onnettomuuteen johtaneet syyt ja välttämään niitä. Ahaa, nythän kurssilaiset itse saisivat pitää itselleen osan vanhoista teoriatunneista, kunhan joku vähän auttelee ja ohjaa oppilaita oikeaan suuntaan.

Vanhasta teoriaosasta ei jäänyt paljoa jäljelle sillä osia teorialuennoista siirrettiin vielä pienryhmiin kentälle. Plussapuolelle saatiin vielä lisää kallisarvoista ajoaikaa.

Ja kas kummaa meille jäi muutama lisätunti aikaa jarruttamiseen suuremmista nopeuksista ja ennen kaikkea tärkeän väistön ja vastaohjauksen opettelemiseen. Näin vanhasta hätätilanneharjoituksesta kehittyi uusi ja tehokkaampi väistöharjoitus.

 

Nykyhetken haasteita

Tänäkin vuonna järjestetään kolme viikonlopun mittaista Motoristi Survival -kurssia, joiden pitopaikkana on Tampereen poliisikoulu ja sen hieno ajoharjoittelurata. Kerrassaan mahtavat olosuhteet teoriatuntien ja ajoharjoitteiden pitämiseen. Mitähän uutta kevät tuo tullessaan?

Mutta pitäisikö olla tyytyväinen vai huolestunut tulevaisuudesta. Kuudessa vuodessa on noin 50 000 ”uutta” motoristia löytänyt itselleen hienon ja vauhdikkaan harrastuksen, samalla rekisterissä olevien moottoripyörien määrä kasvanut n. 68 000:sta pyörästä noin120 000:n moottoripyörään. Miten taataan näiden motoristien pysyminen hyvän harrastuksen parissa vai päättyykö moottoripyöräily heidän osaltaan ensimmäisiin pyörän kaatumisiin ja naarmuihin Mielestäni koulutusapua tulee olla helposti saatavilla eri puolilla Suomea ja koulutuksen pitää olla pätevää ja antaa motoristeille eväät löytää uusia alueita omasta harrastuksestaan. Kenties rohkenisi poiketa tutulta turvalliselta asfaltilta ja löytää hiekkatiet, hiekallakin voi ajaa moottoripyörällä ja se on jopa hauskaa kun sen osaa ja oivaltaa….

Jo nyt noiden 3:n Motoristi Survival -kurssin lisäksi MP69 järjestää lukuisia yhden päivän ”Pelastuksen Päivä” -kursseja kaikille halukkaille ympäri Suomea. Yhä enemmän MP69:n kautta tulee pyyntöjä järjestää myös räätälöityjä kursseja eri tyylisuunnan motoristeille tai kerhoille. Oli sitten kyseessä harrikka tai goldwing, risukeula tai enduro, samat opit pätevät kaikkiin, vain ”mausteissa”, siis miten asiat ilmaistaan, on vähän eroja. Kaupankäynnin yksi peruslaeista on: ”Asiakas on aina oikeassa – tuotetaan siis sellaisia kursseja mistä asiakas on valmis maksamaan ja ostamaan”.

Mitä sitten tehdään, jos onnettomuuksien määrä jälleen kääntyy jyrkkään nousuun. Vakuutusmaksuja nostetaan ja säädetään tiukempia lakeja. Vapaaehtoisen koulutustyön mahdollisuuksien ääriraja on hyvin lähellä. Pitäisikö ottaa mallia Ruotsista ja yrittää yhteistyötä esim. vakuutusyhtiöiden, yritysten, valtionhallinnon kanssa rahoituksen järjestämisestä kursseille ja uusien kouluttajien kouluttamisesta työhön mukaan.

 

Tavoite/ Haaste:

Miten koulutamme nuo 50 000 vasta-alkajaa ja uudelleen harrastuksen pariin palanneet ”vanhat parrat”, unohtamatta tietenkään meitä noin 70 000 jo kaiken osaavaa motoristia… Töitä riittää Suomenmaassa varmasti kaikille halukkaille joille moottoripyöräily on se pieni paha, jota ilman ei voi olla.