Kontioralli 2021 on KontioRun

Tarkempaa tietoa tapahtumasta kesäkuun Motoristi-lehdessä sekä tapahtumasivulta.

Pohjustusta KontioRun-toteutukseen päätymisestä

(mukailtu Motoristi-lehden nro 2/2021 pääkirjoituksesta)

Suurimmalla osalla ajokausi on jo avattu, mutta olemme pitäneet teitä jännityksessä pitkälle kesän alkuun Kontiorallin suhteen.

Olisimme toivoneet saavamme alueellisista rajoituksista paremmin tietoa jo toukokuun puolella. Kuitenkin rajoitukset heinäkuun osalta ovat olleet auki siinä kohti, kun päätöksiä piti lähteä tekemään kesän Kontiorallin toteutuksesta ja päädyimme siksi perinteisen rallin sijasta KontioRun-tapahtumaan. Erityisesti toivomme, että heinäkuun rajoitukset huomioiden näillä suunnitelmilla päästään viettämään Kontio-viikonloppua iloisissa merkeissä.

Koska Kontioralli on yksi kerhomme toiminnan kulmakivistä, ja sillä on pitkät perinteet kerhon historiassa, koemme tarpeelliseksi hiukan avata tämän vuoden rallin uudentyyppistä toteutusta. Tämän kesän Kontiorallista, tai oikeammin KontioRun-tapahtumasta halusimme saada jollain tapaa jäsenistöä yhdistävän ja yhteisöllisen, vaikka rajoitukset eivät antaisikaan mahdollisuutta kerätä liki tuhatta motoristia samalle alueelle viettämään kesäviikonloppua. Toivomme, että tällä toteutustavalla saamme yhdistettyä myös mahdolliset pienemmät varjokokoontumiset yhteisen toiminnan alle.

Rajoitusten ja järjestelyjen ristipaineessa saimme todistaa luovuuden ja ideoinnin voimaa myös etäpalaverissa – sillä perinteisen Kontiorallin ollessa uhattuna, syntyi idea uudenlaisesta toteutuksesta. Toivon mukaan hieman erilainen Kontio palvelee kerhomme ajatusta mahdollisimman hyvin näin poikkeuksellisena aikana. Lisätietoa kesän 2021 toteutuksesta löydät täältä. Syksyn ja ensi vuoden aikana toivottavasti pääsemme palaamaan takaisin lähemmäs normaalia ja voimme useamman vuoden tauon jälkeen nauttia kesällä 2022 perinteisemmästä Kontiorallista.

Tämä kevät on ollut erityisen kiireinen ja päätöksentekoa on asian jos toisenkin osalta jouduttu venyttämään normaalia pidemmälle. Tilanteet ovat vaatineet niin hallitukseltamme kuin jäsenistöltämmekin kestävyyttä epävarmoissa tilanteissa sekä kokeilunhalua uusia ratkaisuja miettiessä. Uskon, että kuitenkin lopussa kiitos seisoo ja oikealla asenteella saamme tästä(kin) ajokaudesta mielekkään ja tapahtumarikkaan.

Hyviä ajokelejä ja turvallisia kilometrejä kaikille!

teksti Veera Tossavainen

MP69 järjestää ratapäivän jäsenille 6.6. Ahvenistolla – ennakkoilmoittautujalle 40€/päivä!

Tervetuloa tapaamaan kanssakerholaisiasi sekä viettämään kesäistä ratapäivää Ahveniston moottoriradalle 6.6.2021 kello 9 – 18.

Mikäli ilmoittaudut ennen 30.5.2021, saat ratapäivän 40 € hintaan normaalin 69 €:n sijaan. Hinta sisältää ratamaksun, melumittauksen ja ratapäivän ohjeistuksen.

Ilmoittaudu pian, sillä viime vuonna paikat myytiin loppuun jo 2 viikkoa ennen tapahtumaa.

Ratapäivä on vain jäsenille.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot


koulutus@mp69.fi

Motoristi Survival 2021 ja Motoristi Survival Sora 2021 järjestetään elokuussa

Jotta tapahtumat saadaan järjestettyä mielekkäästi, siirsimme ne epävarman pandemiatilanteen takia toukokuulta elokuulle. Uusi päivämäärä on 7.-8.8.2021.

Jo ilmoittautuneille on lähetetty lisätietoja sähköpostissa mahdollisia maksun palautuksia varten.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on jälleen avattu, parempia kelejä ja aikoja odotellessa näitä sekä muita kevään ja loppukesän tapahtuma voi katsoa täältä:https://mp69.fi/koulutus/kurssi-ilmoittautumiset/

~Motoristi Survival -kouluttajat

Motoristi Survival ja Survival Sora 2021 siirtyvät

Toukokuulle 15.-16.5. kaavaillut MotoristiSurvival- ja Survival Sora on päätetty siirtää, sillä tapahtuman koko ja järjestelyt eivät ole linjassa koronarajoitusten purun kanssa. Olkoonkin, että tapahtuman kaavaileminen toukokuulle oli ehkä toiveajattelua.

Uusi päivämäärä ilmoitetaan viikolla 16 – jo ilmoittautuneille on lähetetty tiedote sähköpostitse, jonka kautta voi perua ilmoittautumisen tai ehdottaa sopivaa viikonloppua.

Kiitos ymmärryksestä ja etenkin kiinnostuksesta tapahtumaa kohtaan! Kesäkuun kurssit näillä näkymin pyörivät normaalisti.


Ystävällisin terveisin
MotoristiSurvival-kouluttajat

PERUTTU: Ylimääräinen kokous ja pikkujoulut 28.11.2020

Lauantaille 28.11.2020 Hämeenlinnaan suunniteltu ylimääräinen kokous Kontiorallia koskien on peruttu. Samalla myös pikkujoulut perutaan.

Moottoripyöräkerho 69 ry:n hallitus teki päätöksen perua kerhon tapahtumat tulevan lauantain osalta vallitsevan koronatilanteen takia.

28.11.2020 Ylimääräinen kerhon kokous liittyen Kontioralliin
28.11.2020 Kerhon pikkujoulut

Kontiorallia koskeva ylimääräinen kokous siirretään ja uudesta ajankohdasta ilmoitetaan jäsenistölle sääntöjen mukaisesti eli kutsu kokoukseen julkaistaan viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta kerhon julkaisemassa Motoristi-lehdessä.

Vuoden 2020 osalta kerhon pikkujoulut perutaan.

Toivomme ymmärrystä tilanteeseen ja toivotamme kaikille jäsenillemme rauhaisaa ja turvallista joulun odotusta!

MP69 ry:n hallitus

Uusia koulutustapahtumia lisätty kesäkuulle

Huhtikuussa teimme kerhona raskaan päätöksen peruuttaa poikkeusolojen johdosta sekä merkittävä osa koulutustapahtumista, että Kontioralli ensimmäistä kertaa.

Nyt iloksemme ilmoitamme, että yleisön pyynnöstä sekä muuttuneiden Valtioneuvoston linjausten mukaan olemme voineet harkinnan mukaisesti järjestää kesäkuulle muutaman uuden koulutustapahtuman. Tapahtumissa huolehditaan asianmukaisesti hygieniasta ja turvaväleistä, sekä osallistujajoukkoa on rajattu max 20 kurssilaiseen per kurssi.

Tervetuloa mukaan tekemään kesän ajopäivistä rennompia. Lisäinfo ja ilmoittautumiset kurssipäivämäärät-sivulla.

Ps. mikäli sinulla on ideoita kurssien järjestämiseen, olethan yhteydessä koulutus@mp69.fi. Järjestämme tilauksesta myös erillisille ryhmille erikoiskursseja.

Kevätterveisin, MP69 hallitus ja MotoristiSurvival-kouluttajat