Tiedote koronavirusepidemian vaikutuksista MP69:n vuosikokoukseen ja tapahtumiin

Koronavirusepidemian hillitsemisen vuoksi Suomessa on annettu rajoituksia yleisötapahtumien järjestämiseen. Yleisesti ottaen ihmisten liikkumista ja kanssakäymistä on rajoitettava taudin leviämisen hidastamiseksi. Tämä on tärkeää myös MP69:n kannalta, koska jäsenistöstä suuri osa kuuluu riskiryhmään saada vakavampi henkeäuhkaava tautimuoto.

Ensimmäinen haaste on vuosikokouksen järjestäminen, koska näinä aikoina epidemia on vielä voimakkaasti pahenevassa vaiheessa. MP69:n hallitus on selvittänyt parhainta ratkaisua tilanteesta selviämiseksi. Tärkein tavoite on, että voisimme välttää jäsenen sairastumisen kerhon toimintaan osallistumisen seurauksena.

Yksi keino pitää vuosikokous ja välttää tartuntariski olisi tarjota osallistujille etäyhteysmahdollisuus kokoukseen. Valitettavasti yhdistyslain mukaan yhdistyksen säännöissä on oltava kirjattu etäyhteysmahdollisuus ja sen ehdot. Koska meidän säännöissä ei puhuta etäosallistumisesta mitään, emme voi lain mukaan pitää vuosikokouksessa etäyhteysmahdollisuutta.

Toinen keino pienentää tartuntariskiä on siirtää kokousta myöhempään, turvallisempaan ajankohtaan. Siinäkin tulee lakipykälät vastaan: yhdistyslain mukaan kokous tulee pitää yhdistyksen säännöissä määrättynä aikana. Meidän säännöissämme vuosikokous tulee pitää huhtikuun loppuun mennessä.

MP69:n hallitus ehdottaa, että toimimme seuraavasti (kopioitu MotOrg ry:n teettämän lakiteknisen konsultaation perusteella tehdystä suunnitelmasta): 

Yhdistyksen kokous kutsutaan koolle sääntömääräisenä aikana, mutta kaikki yhdistyksen kokouksen asiat päätetään kokouksessa siirtää jatkokokoukseen. Käytännössä siis riittää, että kokoukseen tulee paikalle vain puheenjohtaja ja sihteeri ja kaikki esityslistan kohdat päätetään siirtää jatkokokoukseen ja lisäksi kokous päättää, että päätetäänkö kokouksessa suoraan jatkokokouksen ajankohta vai velvoitetaanko hallitus kutsumaan jatkokokous koolle myöhemmin päätettävänä ajankohtana.

Tässä sääntömääräisessä kokouksessa ei siis tulla päättämään mistään varsinaisista kokousasioista vaan sääntömääräinen kokous päättää vain kokousasioiden siirtämisestä jatkokokoukseen ja jatkokokouksen järjestämisestä. Jatkokokous on käytännössä ylimääräinen yhdistyksen kokous ja sitä koskee ylimääräistä yhdistyksen kokousta määrittävät säännöt, mutta teknisesti jatkokokous on varsinaisen kokouksen jatkoa – ei ylimääräinen kokous.

Kerhon järjestämät kurssit ja tapahtumat pyritään järjestämään, mikäli senhetkiset viranomaismääräykset ne sallivat. Muutoksista tiedotetaan kerhon internetsivuilla www.mp69.fi sekä kerhon Facebook-ryhmässä.

Lue lisää Kontiorallin peruuntumisesta täältä.

MP69:n hallitus

Moottoripyöräkerho 69 ry:n sääntömääräinen vuosikokous

Kokous on lauantaina 18.4.2019 kello 12.00 osoitteessa Juupavaarantie 290, Lyly. Huom! Älkää tulko paikalle.

Vuosikokouksen esityslista

Aika: 18.4.2020
Paikka: Peltola, Juupavaarantie 290, 35530 LYLY

1. Kokouksen aloitus

Kerhon puheenjohtaja Laura Liimatta avaa kokouksen

2. Kokouksen järjestäytyminen

Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä, kaksi pöytäkirja tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todetaan. Kokous on laillinen, mikäli kokouskutsu on julkaistu kerholehti Motoristissa vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta.

4. Esityslistan hyväksyminen

Katsotaan esityslista

5. Ilmoitusasiat

Käsitellään mahdolliset ilmoitusasiat

6. Kauden 2019 toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajan/toiminnantarkastajan lausunnon hyväksyminen

Käsitellään kauden 2019 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto ja päätetään niiden hyväksymisestä

7. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen

Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle kauden 2019 tileistä tilintarkastajan/toiminnantarkastajan lausunnon perusteella, tai muista toimenpiteistä, joihin lausunto antaa aihetta

8. Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten vaali

Valitaan kerholle puheenjohtaja sekä hallitus, johon kuuluu 7-10 jäsentä

9. Tilintarkastajien/toiminnantarkastajien ja heidän varamiesten vaali

Valitaan tilintarkastajat/toiminnantarkastajat ja heille varamiehet

10. Kerhon jäsenmaksu vuodelle 2021

Päätetään kerhon jäsenmaksu vuodelle 2021

11. Kunniajäsenten kutsuminen

Kutsutaan kerhon kunniajäseniksi hallituksen ehdottamat jäsenet

12. Kontiokarhujen jakoperusteet ja kutsuvieraat

Päätetään, millä perusteella Kontiokarhut jaetaan sekä kutsuvieraslistan perusteista

13. Kauden 2020 toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen

Päätetään vuoden 2020 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta

14. Muut mahdolliset asiat

Käsitellään muut esille tulevat asiat, jotka kokous haluaa ottaa käsiteltäväkseen

15. Kokouksen päättäminen

Kokouksen puheenjohtaja päättää kokouksen

Tiedote ja vuosikokouskutsu löytyvät myös Motoristi-lehdestä, joka on julkaistu tällä kertaa myös digitaalisessa muodossa. Lehti tulee jäsenille postitse perinteiseen tapaan.